Minusta

Kuulun niihin ihmisiin, joiden urapolku muistuttaa virtaa. Etsin aina jotakin ja kun palaset loksahtavat kohdilleen on usein tullut aika jatkaa etsimistä jossain muualla. Olen kuitenkin aina etsinyt samaa asiaa. Miten löytää yhteys omaan luovuuteen? Kuinka ilmaista koettua elämää itselleen totuudenmukaisesti? Miten koskettaa ja tulla lähelle toista ihmistä taiteen keinoin? 

Olen koulutukseltani teatteriopettaja. Valmistuin Teatterikorkeakoulusta v. 2012. Viime vuosina tieni on pysytellyt yhä vahvemmin lähellä musiikkia ja kirjoittamista. Olen intohimoisesti etsinyt vastauksia siihen miten helpottaa laulujen syntyprosessia, mistä löytää omat aiheet ja miten kehittyä kirjoittajana. Tällä hetkellä opetan ja ohjaan laulunkirjoittamisen luovaa prosessia ja laulujen sanoittamista useammassa eri oppilaitoksessa (mm. Helsingin Pop&Jazz konservatoriossa ja Metropolian AMK:ssa), sekä valmennan ja pidän tunteja oman yritykseni nimissä. Ihmettelen päivittäin elämään punoutuvaa luovaa voimaa, etsin tekoja, jotka vahvistavat suhdetta siihen, nautin kolahtavista teksteistä ja musiikista, joka avaa uusia taajuuksia. 

Juuri nyt olen kiinnostunut siitä, miten voimme oppia kirjoittamaan yhä koskettavampia ja toimivampia laulutekstejä. Etsin vastausta tähän kysymykseen sekä kirjoittamalla, että ohjaamalla prosesseja. 

Olen mielelläni läsnä laulunkirjoittamisen matkallasi, kerron sinulle avoimesti kaiken oivaltamani ja annan kannustavaa palautetta teksteistäsi!